Vauva sitten tuli ja syntyi. :) Nyt on meillä oma pienokainen jo melkein kaksi viikkoa ollut elämää sulostuttamassa. Seuraavaksi voisin vähän tarinoida siitä miten herra tähän maailmaan putkahti..
Tiistaiaamulla 13.7 heräsin puoli kuuden aikaan supistuksiin. Ei tehnyt pahasti kipeää, mutta noin viidentoista minuutin välein tuli polttoja. No eipä siinä mitään, heitin grammasen Paratabsin huiviin tosin mitään hyötyä siitä ei kyllä ollut... Murun kanssa keiteltiin kahvia ja istuskeltiin pelailemassa ja touhuilemassa melkein puolille päiville asti. Katseltiin siinä sitten leffoja, syötiin, yritettiin kaikenlaista keksiä. Mä siinä ohimennen imuroinkin. Supistuksia tuli n.10 minuutin välein. Soittelin jossain välissä Kättärille neuvoja ja he käskivät lähteä sinne päin kun on tosissaan kaksi tuntia tullut suppareita 5 min välein. Eipä siis muuta kuin odottelua. Iltakin saapui ja laitettiin vanhaa James Bondia pyörimään, unta odotellen. Puolenyön jälkeen aloin kännykän kanssa kellottamaan supistuksia. Alkoi tekemään jo perkeleen kipeää. Neljäntoista supparin jälkeen katselinkin aikoja jo vähän epätoivoisena. 10min, 4min, 5min, 7min, 12min... Ei siis edelleenkään säännöllistymässä. :) Kivut alkoi olemaan jo niiiiin perkeleelliset, että muru sitten sai mut vihdoin yöllä neljän maissa soittamaan Kättärille, että myö kuule tullaan nyt sinne! Pakkailtiin viimisetkin kamat ja perillä oltiin sitten noin 20 vaille viis. Meidät ohjattiin seurantahuoneeseen ja pistettiin käyrille. Kätilö oli vähän skeptinen, kun supistukset ei sitten tulleetkaan viiden minuutin välein ja voivoi.. "Voipi olla, että teidän kotiin vielä laitetaan" Meinasi oikeasti jo epätoivo iskeä. No tsekkasipa sitten kohdunsuun joka olikin jo viitisen senttiä auki. Sainkin siirtyä "synnytyssaliin". Siellä taas käyrille ja pääsin vihdoin tutustumaan ilokaasuun! Aivan taivaaaallinen keksintö. Vei kyllä kivut mahtavasti pois ja muutenkin olo tuli mukavaksi. :) Vuoroon tullut kätilö siinä sitten kyselikin, että miten kestin kotona näin pitkään... Nooo, soittelin kyllä aikasemmin mutta ettepä mua tänne vielä huolineet.. :D No ihan nyt noin en vastannut, vaikka mieli teki.. Suostuinpa sitten aquarakkuloitakin kokeilemaan. Alaselkään laitettiin viisi ja ne auttoivat todella hyvin. Alavatsallekin vielä koitettiin, kuusi pistettiin ja niistä ei juurikaan apua irronnut. Laittaminen sattui muuten aivan saatanan paljon!! No.. Alkoipa kätilökin sitten vähän jo huolestua, kun vaavan sydänäänet alkoivat aina laskemaan, kun supparia tuli (laskivat itseasiassa jo seurantahuoneessa ekan kerran muttei siihen vielä kiinnitetty juurikaan huomiota). Melkein neljäänkymppiin taisivat jo jossain vaiheessa laskea. Kyllä se pulssi sieltä aina supparin jälkeen nousi normaaliksi, mutta mitä pidemmälle päästiin sen hitaammin sieltä aina noustiin takaisin.. Lääkäri kävi jossain vaiheessa tsekkaamassa tilanteen ja kaikki kuulemma oli ihan ok. Kahdeksan jälkeen aamulla puhkaistiin sitten kalvot, laitettiin epiduraali (ilokaasu ei enää auttanut kunnolla suppareihin) ja oksitosiini. Epiduraali ei sitten tehonnutkaan yhdellä annoksella, joten lekuri tuli pumppaamaan vielä toisen satsin. Puoli kymmenen aikaan kätilö teki taas kohdunsuutsekkauksen ja 10 senttiä oltiinkin sitten jo auki! Ponnistamaan saatiin siis heti alkaa, kun vaan puudutus antaisi myöten. No siinä olikin sitten odottelua, että se kahden satsin epi alkaa helpottamaan. Epiduraalista siis ei juurikaan mun kohdalla apua ollut. Jos olisin tunnin jaksanut vielä kaasulla mennä niin oliskin saanut jo alkaa aikaisemmin ponnailemaan.. niin ja oikealle puolelle se puudutus ei oikein muutenkaan tehonnut. Vauvan sydänäänetkin alkoi jo menemään aina huonompaan suuntaan supparien aikana. Hieman siinä harjoitusponnistuksia tein ja huolissani kuuntelin pikkuisen sydäntä. Lopulta puoli kahdentoista aikaan sain luvan alkaa ponnistamaan, sydänäänet kun katosivat välillä jo kokonaan. Alkoi kyllä huolestuttamaan itseäänkin jo todenteolla. :( Kätilö kertoi, että jos ei vauvaa suht nopeaan maailmaan saada niin tarvitaan imukuppia ja lääkäria avuksi. No aloitin ponnistamisen. Kuulin kuinka sydänäänet heikkeni ja katosi melkein aina ponnistuksen aikana. Ponnistin sitten ihan todenteolla ja ajattelin, että mahdollisimman pian on saatava vauva maailmaan. Jossain vaiheessa näin jalkovälissä viuhahtavan veitsen ja puudutuspiikin ja näin parhaaksi laittaa simmut kiinni. Muru oli ihan lähellä koko ajan ja piti mua kädestä kiinni. <3 Jossain vaiheessa muistan kätilön sanoneen, että jos ei nyt synny niin tarvitaan imukuppi ja lekuri. Keskityin täysin ponnistamiseen ja vihdoin tunsinkin kuinka vauva putkahti maailmaan. Parka oli ihan sininen, napanuora oli kiertynyt tosi tiukasti pään ympärille ja vielä molempien jalkojen + toisen nilkan ympärille. Onneksi kätilö sai nopeasti autettua ja ensimmäinen rääkäisykin sieltä tuli. Vauva nostettiin masun päälle. Kyynel siinä pääsi. Äitiltä ja isiltä molemmilta. <3 Ehdittiin kuitenkin säihkätää aika pahasti jo.. Onneksi turhaan kuitenkin! Apgarit 8, yksi meni väristä ja toinen ärtyvyydestä. Mitat 3090g ja 50cm. Pipo 34cm. Onneksi poika virkosi heti ja siinä sitten oltiin onnelisina koko perhe. Väliliha tosissaan leikeltiin, että saatiin vauva nopeammin maailmaan. Ponnistus ei kuitenkaan kestänyt, kun 20 minuuttia ja tosi positiivinen kokemus oli koko synnytys kaikenkaikkiaan. Pahimmat kivut koin kotona suppareiden kanssa. Osastolle päästiinkin sitten koko perhe pari tuntia synnytyksestä. Perhehuone saatiin onneksi ja siellä sitten harjoiteltiinkin lauantaihin asti vauva-arkea. :)
Nyt sitten ollaan oltu kotona jo reilu viikko ja kyllä tuo meidän pikkumies on sitten niiiiin hurmaava. Eipä paljon ole tullut nukuttua, eikä itse syötyäkään aina kun ei aika tunnu riittävän.. Mutta kaikenkaikkiaan olo on kyllä maailman onnellisin.. <3
Palailen taas, paremmalla ajalla..! Vauva kutsuu ->
Eilen oli sitten laskettu aika, eikä poikaa näy eikä kuulu. Tuntuu kyllä senkin edestä, kun tuolla möyrii ja hikkailee. Sais alkaa pikkuhiljaa näyttäytymään, koska mun alkaa hermot menemään tähän perkeleen helteeseen! Ihan törkeän kuuma!!!! Murun kanssa ollaan oltu kihloissa vuosi ja yks päivä. <3 Eilen siis vuosi tuli täyteen. Olis vaava voinut senkin kunniaksi tulla, mutta ei. Ei Paavo halunnut isänsä synttäreiksikään ilmaantua vaikka kovasti ooteltiin. Tai kovastihan tässä on odoteltu jo useampi päivä. Hittoako sanoi lääkäritätikin, että tulee todnäk ennen laskettua. :D Ei tullut ei. Murulla onneksi alkoi loma ja se onkin nyt sitten seuraavat viisi viikkoa himassa. :) Eipä tässä niin kauheasti voi ohjelmaa kehitellä, kun ei tiedä millon tuo Kätilöopisto kutsuu. Seuraava neuvola meillä olis nyt perjantaina, sinnekään en enää haluaisi vaan mieluummin ottaisin pienen nyytin syliin aikaisemmin jo.. Viime neuvolakäynnillä muuten oli taas verenpaineet ihan normaalit. Ei ollut enää ylä- eikä alapaineetkaan koholla. Hb oli 144, elikkäs pirun hyvä sekin. Puolessatoista viikossa painoa oli tullut 64 grammaa, eli kaikki mun vetämät jätskitkin oli hävinnyt johonkin?!?! No onhan sitä painoa tässä tullut ihan kiitettävästi, semmoset 17kg. Kaikki tuntuu olevan tuossa massussa ja sekään ei silti ole kauhean suuri. On mulla kyllä reidet ja persekin levinnyt, mutta ne oli niin pienet ennen raskautta että eipä juuri väliä. :) Ja uskon kyllä, että nuo kilot tuosta varmasti ihan kivasti karisee pois imetyksen myötä, yms.. Nyt alkaa taas olemaan niin nälkä, että taidanpa vähän pistää pöytää koreaksi. Palailen taas. TOIVOTTAVASTI seuraavan kerran äitinä. <3
Kyllä menee päivät hitaasti... Taas tässä jo monta tuntia istunut ja ihmetellyt, että mitäs keksis.. Muru lähti kympin maissa lapsia hakemaan ja kotona taitavat olla vasta parin tunnin päästä. Koitin katsoa leffaa - ei tullu mitään. Oon koittanu löytää mielenkiintoisia nettisivuja - tuloksetta. Oon miettiny kelle kaikille vois soitella - kaikki töissä. Yritin nukkua - sekään ei onnistunut. Pelasin Magicia boxilla - ei jaksanut sekään kiinnostaa. Lakanoita pitäis vaihtaa lastenhuoneeseen - ei yksinkertaisesti jaksa.. Huoooooh... Muutenkin vähän huono olo tästä lämmöstä. Pitäs koittaa vettä juoda paljon, mut en vaan oikein sitäkään osaa. Kissakin yritti itsemurhaa edellisiltana kikkailemalla olohuoneen ikkunan takana kaiteella, neljännessä kerroksessa siis. Hirveellä paniikilla yritettiin sitä auttaa ja mä olin jo ihan varma, että seuraavaksi saa olla raatoa hakemassa alhaalta asvaltilta. No muutaman kerran se meinas lipsahtaa.. Sitten se tipahti mahalleen siihen kaiteelle ja jotenkin onnistui siitä hivuttautumaan parvekkeelle. Mulle tuli tän episodin jälkeen iso itku ja hirmu paniikki. Eipä tullu nukkumisesta enää mitään koko yönä ja kauhea paniikki valtas mielen. No onneksi selvittiin säikähdyksellä. Eipä pääse kissakaan enää parvekkeelle ilman meidän valvovaa silmää.. Huh, kauheita tilanteita tommoset! Toivottavasti menee nyt vielä tää viikonloppu niin ettei vaava synny. Sais vaikka heti maanantaina tulla maailmaan. Vielä tää viikonloppu ei-äitinä, kiitos. :) Tulis niin paljon muuten kaikkea säätöä, kun nuo lapsetkin tulee kuitenkin. No jeespoks. En kyllä kykene enää tässä lattiallakaan istuskelemaan, persehän tässä huutaa hallelujaa ja paikat muutenkin jomottaa. Joten eipä tässä. Seuraavaan kertaan!
Mä en kyllä jaksais enää päivääkään odottaa, että saatais vauva vihdoin pois tuolta massusta. Viimisellä lääkärikäynnillä, joka tuossa parisen viikkoa sitten oli, sanottiin että ei todennäköisesti poika odota laskettuun aikaan.. Oli kohdunkaulaa enää sen verran vähän jäljellä ja pehmennytkin oli, että kuulemma hyvin todennäköistä että syntyypi aikaisemmin. Eipä tässä enää siihen laskettuunkaan ole kuin 11 päivää, joten eiköhän tässä pikkuhiljaa luulis jotain alkavan tapahtua. :) Kuitenkin kun niin kovasti odotellaan, niin ylihän se menee varmasti parilla viikolla. Juhannusviikonloppukaan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kristianin piti lapset hakea, mutta helvetin auto hajos taas! Sama kytkinvika, kun viimeksikin. Lapsia ei sitten haettu. Nina ja Leon meillä pari päivää oli...kyllä se meitin kummipoika on niin suloinen. <3 Mentiin sitten hakemaan heidät lentokentältä bussilla ja tultiin koko poppoo taksilla sieltä suunnasta pois. Kyllä meni säätämiseksi ja kiroamiseksi taas.. Koko ajan vaan autosta huolta. Nyt lapset tuleekin tänä viikonloppuna ja mua vähän jännittää miten kaikki menee, kun kuitenkin tuo vauvan syntymä alkaa olemaan jo niin lähellä. No onneksi Miina lupautu tulemaan tähän jos meille tulee Kättärille äkkilähtö. Ja iskä lupas sitten lähteä vaikka lapsia hakemaan, jos niikseen käy.. No josko me ens viikkoon saatais sitten odotella.. :) Jännittää kyllä jo jonkin verran tuo synnytys. Tai ei oikeastaan edes synnytys vaan lähinnä se vauva. On se kuitenkin niin uutta ja jännää.. Synnytys nyt varmaan ei niin kauhean mukava kokemus tule olemaan, mutta luulis nyt senkin kivun kestävän kun tietää miten ihanan palkinnon siitä viimein saa. Nyt odottelen vaan murua himaan ja sen semmosta. Että kyllä päiviin odottelua mahtuu. Mutta nyt sitten vaan heipat ja palaillaan taasen!
Terve ja moi. Viikonloppu ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Murulla hajos autosta kytkin johonkin Eura-Huittinen välille torstaina, kun se lapsia haki. No autohan siitä meni Huittisiin korjaukseen ja tänään se vasta saatiin takas. Lapset olikin meillä suunniteltua kauemmin ja nyt murukka kävi tänään viemässä heidät ja hakemassa auton takas.. Että aina ei mee niin, kun olis suunniteltu. Kyllä vähän vitutti. Tänään jouduinkin sitten yllämainitsemastani syystä menemään yksin Kättärille tutustumaan. No olishan se kiva ollut jos murukin olis mukaan päässyt, mutta yksinkin selvisin siitä visiitistä kyllä. :) Oli ihan hyvä tutustumisreissu, vähän helpotti pahimpaan jännitykseen kun näki minkälainen vauvan maailmaansaattopaikka siellä sitten on. Oli tosi mukavantuntunen henkilökunta ja viihtyisät huoneet, yms.. Ootan kovasti jo, että päästään sinne asti. <3 Ja toivon, että saatais perhehuone niin voitais heti harjotella koko porukan voimin yhdessäoloa 24/7. Edellyttäen, että kaikki nyt menee normaalisti... mut kyllä menee! Huomenna Kristian ei meekään kouluun ja saadaan KOKO päivä olla vaan iiihan kahestaan ja lähekkäin. Ihan näin ♥ vaan. Käydään vähän kaupungilla hakemassa vaavalle vielä viimehetken juttuja ja varmaan pelaillaan pari erää MtG:tä ja kaikkea muuta mukavaa.. Nyt taidan mennä hiukan hellimään meidän pikku kisua, kun se kiehnaa tossa vieressä ihan hellyydenkipeenä!
Se olis sitten 1kk ja 1 päivä laskettuun.
Onneksi loppuu tää odotus, mä tahdon vaavan jo syliin!
Voinnit tässä on ollutkin ihan hyvät, selkäkivut on helpottanu ja kävelemäänkin
tosissaan pääse jo melko normaaliin tapaan. :)
Ainoo inhottava on vaan, kun toinen möyrii tuolla pää alaspäin ja tunkee sitä
päätään inhottavasti tonne jalkoväliin - vihlasee mukavasti ajoittain.. Pari
kertaa jo luullu, että sieltä se tunkee ulos.. Onneksi ei, siellä se vaan
moshaa ja heiluu..
Tänään onkin sitten viiminen perhevalmennuskin. Pari kertaa ollaan jo oltu. Ens
viikon tiistaina on tutustuminen Kättärille ja ens perjantaina viiminen
lääkärikäynti. Siellä saa sitten ensimmäistä kertaa vaavasta painoarviota.
Untahan näin, että painoarvio oli 9kg.. :D Toivotaan, että se nyt olis vähän
vähemmän.
Ajatukset kieltämättä pyörii melkein koko ajan vauvassa. Tavallaan haikeaa, kun
tajusin että meillä on murun kanssa enää 2 viikonloppua aikaa yhdessä ennen
laskettua. Pitää nyt nauttia kahdenkeskeisestä ajasta täysillä, sitä kun ei
tiedä milloin sitä seuraavaksi on. Tottakai molemmat odotetaan Paavoa
syntyväksi hirmuisen paljon, mutta muuttaahan se väkisinkin parisuhdetta.. enkä
missään nimessä tarkoita, että huonompaan suuntaan. Erilaista arkea meillä
vauvan syntymän jälkeen kuitenkin on. Rakkautta siihen mahtuu sitten vielä
enemmän. :)
Hande ja Markkukin oli eilen tässä iltaa istumassa. Oli hirmuisen mukavaa ja
ihanaa. Odotetaankin jo kovasti, että päästään vastavierailulle Puotilaan!
Kyllä ystävät on niin ihana asia ja kyllä meillä ämmillä olikin kovasti
höpöttämistä. Aiheesta kuin aiheesta.. :)
Nyt onkin sitten taas edessä viikonloppu lapsosten kanssa. Mitään erikoista ei
ole ohjelmassa, paitsi jätskikiskalle tahdon minä ainakin! Pari viikkoa sitten
oltiinkin lasten kanssa laivalla, Siljalla Turku-Tukholma-risteilyllä. Oli
kyllä aika uuvuttava reissu, kun aamulaivalla mentiin. Piti kuitenkin kahtena
päivänä heräillä tyyliin viideltä ja yöunetkin jää nykyään asentojen puutteen
vuoksi niin lyhyeksi. No reissu meni hyvin ja hauskaa oli. Se on tärkeintä!
Ei onneksi poju tahtonu laivalla vielä syntyä, sekin pelko käväsi mielessä...
:)
Nyt taidankin soitella mun mussukalle, kun tässä päivän mittaan ehtii aina
tulemaan niin hirmunen ikävä!
Mutta..koitan palailla vielä ennen, kun prinssi saapuu maailmaan!
Kesä sitten paukahti yht'äkkiä yllättäen! :) Pieni ongelma tuli eteen, kun pamahtaa melkein 30 astetta lämmintä. Mitä helvettiä sitä saa päälleen mahtumaan?!?!? Mulla on kaks paitaa joita voin käyttää lämpimillä ilmoilla. Muista topeista/t-paidoista on tullut kummallisen mallisia napapaitoja, joita ei oikein viitsi enää käyttää. Pakko varmaan käydä ostamassa pari paitaa vielä näille loppumetreille. Kehtaa sitten välillä näyttäytyä ihmisten ilmoillakin! Viikonloppu oltiinkin nyt sitten Säkylässä lapsosten kanssa. Oli ihan kivaa olla siellä taas, varsinkin kun ilmatkin oli noin hyvät. On siellä kuitenkin ihan eri asia touhuilla ulkona, kun täällä "asvalttiviidakossa". :) Oltiin mökillä ja lapset plutas jo järvessäkin vähän. Käytiin jätskillä, pestiin autoa ja tehtiin pihalla kaikkea kivaa. Mutta olihan silti sunnuntaina kiva tulla kotiinkin.. On koti kuitenkin niin kullan kallis. Meidän vauvakisukin oli sitten leikkauksessa viime viikon maanantaina. Eipähän kiusaa kiimat meidän neitiä enää! On se vähän ollut raasu ton kaulurinsa kanssa, mutta onneksi nopeesti oppi sen kanssa elämään. On ollut kauhean hellyydenkipeä koko ajan ja yöllä yleensä pari kertaa herää siihen, kun kisu kaulurin kanssa tökkii naamaan. :) Ensimmäisen yön leikkauksen jälkeen valvoin sen vieressä lattialla ja silitin vaan pientä kun oli ihan sekaisin. Mammaa ihan huolestutti, ku toinen oli niin surkeessa kunnossa! Onneksi saa ton kaulurinkin ottaa sitten perjantaina jo pois! Jeesjees.. Neuvolassakin kävin mahan kanssa viime viikolla. Painoa oli tullut taas ihan kiitettävästi lisää. Saapi nähdä miten synnytyksen jälkeen käy.. Kauanko sitä kilot kiusaa vai lähtiskö ne karisemaan heti pois.. toivotaan näin! Vaikka luulenpa, että siinä on paljon muutakin mietittävää sitten kun muutama ylimääräinen kilo! :) Vaavalla kaikki tuntuu masussa olevan hyvin. Edelleen hän siellä pää alaspäin hengaa, että toivotaan nyt niin viihtyvän loppuun asti. Kova on poika edelleen liikkumaan, vaikka toki tila alkaa käymäänkin jo vähän ahtaaksi. Silti peppua tunkee kylkeen minkä ehtii ja potkii tonne kylkiluihin. Kyllä ne nyrkitkin siellä viuhuu, kiva vaan kun pikkunen liikkuu paljon. Välillä ne liikkeet ei kyllä tunnu kauhean kivoilta, vaan saattaa jopa sattua kun toinen hyörii ja pyörii.. Mut meidän Paavo se siellä vaan elämöi, antaa toisen riehua. <3 Saatiin meidän porukoilta keinutuoli, jonka ne oli kirppikseltä ostanut. Hioin sen ja eilen maalattiin. Nyt siitä tuli sitten tuommoinen ihanan verenpunainen. Kelpaa siinä sitten vauvaa nukutella. :) Oli kivaa touhuilla ja puuhastella kyllä ton keinun kanssa. Mietittiinkin, että vois alkaa kirppareita kiertämään jos löytyis jotain muuta kivaa, jotka sais pienellä maalauksella vaan käyttökelpoisiksi. Torstaina ollaankin sitten murun kanssa seurusteltu virallisesti vuosi. Ollaan kyllä aika paljon saatu vuodessa aikaan. Ja kuten ennenkin mainittu, niin onhan tässä kuitenkin tätä yhteistä historiaa jo useamman vuoden ajalta.. Vuosi sitten vaan saatiin kaikki palaset vihdoin loksahtamaan paikalleen ja tehtiin jo melkein mahdottomalta tuntuneista asioista totta. Ja voin kertoa, että helpommin saatiin kuitenkin kaikki rullaamaan kun mitä alunperin edes osattiin toivoa. <3 Ja ihmettelen missä se taantuminen tai arki on, koska edelleen rakastan vaan murua päivä päivältä enemmän. Olen saanut kyllä parhaan kaikista. Elän elämäni onnellisinta aikaa ja edessäkin näkyy vaan pelkkää hyvää. Kannatti odottaa kaikki nämä vuodet, eikä vaipua ihan täydelliseen epätoivoon.
Nyt voin hyvällä omallatunnolla sanoa rakastavani ihan oikeasti elämääni.
Täällä taas. Pakko välillä vähän istahtaa ja olla tekemättä mitään. Oon taas aamupäivän pyykännyt ja silitellyt. Vielä on silti vaavan kamppeita pesemättä vaikka kuinka. Ajattelin alotella hyvissä ajoin, niin ei sitten tarvii ihan loppumetreillä panikoida. :) Ihana hypistellä kaikkia pienen pieniä vaatteita ja tajuta se, että ne tulee vielä jonain päivänä olemaan ton mahamöyrijän päällä. Ei sitä vieläkään osaa konkreettisesti tajuta, että toi mahan hytkyminen ja heiluminen on jokin pieni ihminen. Eikä enää kauaa odotusta, että pieni ihminen on tuossa mun rinnan päällä tuhisemassa. <3 Nyt alkaa sitten vaavalle kaikki kamatkin olemaan jo valmiina. Vaunut tilasin netin kautta just sunnuntaina ja odottelenkin millon ne mahtaa tulla. Kotiinkuljetuksella lupasivat ja puhelin voikin soida hetkenä minä hyvänsä. Välillä tulee hiukan pelottava olo.. Voihan kaikki vieläkin mennä pieleen ja eihän se vauvan tulo varmaa ole ennen, kun sen pienen nyytin syliin saa. Tuntuu välillä melkein pahalta ostella vauvalle tavaroita, kun mieleen väkisinkin tulee sanat "mitä jos.." No pakko sille vauvalle on tavaroita hankkia etukäteen, eikä kukaan voi tietää mitä elämä tuo eteen. Kyllä mä nyt luotan siihen, että kaikki sujuu hyvin. On sujuttava..... Mut ähh.. en mä jaksa enää paikallani istua. Pakko alkaa tekemään jotain.. Musiikkia siis ja tiskausta ->
Ostin eilen Lidlistä ihan törkeen hyvää suklaajäätelöä. Tekis mieli vetästä sitä jo aamupalaksi, mutta en taida kehdata. Sitä painoa kun kertyy nyt muutenkin, niin luulenpa ettei jätski ole se paras aamiaisvaihtoehto! :) No niin. Sitä olis sitten kolmaskymmenes raskausviikko. Aika on menny tosi tosi nopeesti. Kohta pitää alkaa pyykkäämään ja silittelemään Paavon kuteita, ties vaikka se herra haluais ulos nopeammin. Pitää olla varautunut kaikkeen. Lueskelin yks päivä jotain vauvakeskustelupalstaa, siellä samoilla viikoilla olevat pakkailivat jo sairaalakasseja valmiiksi..?! No ei kai nyt sentään ihan vielä.. Onhan tässä laskettuunkin vielä about 2,5kk. Ihme hössötystä. Viikonloppukin sitten oli ja meni. Ei oikein erotu enää noi viikonloput mitenkään muuten arjesta, paitsi muru tietty kotona mun kanssa. Oonkohan muistanut mainita asiasta, ettei sekään enää ole reissuhommissa. Jätti ne onneksi rakkaan perheensä vuoksi. <3 Nyt on koulussa Porvoossa ja sen pitäis vielä vuoden verran about kestää. Sitten olis hitsaajan at niiden monien muiden ammattien lisäksi mitä häneltä jo löytyykin. No hitsaajan papereilla tietysti on huomattavasti helpompi löytää sitten tulevaisuudessa duunia. Siksipä sinne kouluun kannattikin mennä. :) Ja sain murun ihan ikiomaksi tänne kotiin, ettei se siellä reissussa oo aina torstaihin saakka. Viikonlopusta vielä sen verran.. Kaivettiin tuossa pitkästä aikaa Guitar Hero esille ja ollaan vähän sitä soiteltu. Muuten taas ihan hauskaa, paitsi mun maha alkaa vähän häiritsemään soittamista. Se möllöttää vähän siinä keskellä häiritsevästi. Hassua. :) Nää omat kummalliset vartalonmuutoksen naurattaa melkein päivittäin. Välillä kyllä iskee epätoivokin, kun vaatteet ei mahdu päälle ja tulee hirmuisen läski olo. :( Muutenkin harmittaa oikein välillä tää panostaminen omaan ulkonäköön.. Oon päivät vaan himassa (perkele, ku pääsiskin normaalisti liikkumaan), en meikkaa, usein en kampaa edes hiuksia ja sitten vielä kuljen täällä jossain verkkareissa ja topeissa.. :) Uuuu, oikein hot mama! Oon mä nyt muutamana päivänä vähän meikannut, murun iloksi kai.. Tai enemmänkin omaksi iloksi - ei tuu paha mieli kun kävelee peilin ohi.. No hitto, mitä mä täällä yksinäni tälläytymään joka aamu..!?!? Sitten kun vauva syntyy, niin tähän kaikkeen lisätään vielä pulautukset pitkin poikin vaatteita, likainen tukka, hirmuiset silmäpussit ja kaikki muu hyvä! ... Miina ja Lassekin sitten poikkes eilen. Joonas muuttaa avokkinsa kanssa naapurirappuun ja ne oli vähän kai sitten niinkun muuttoapuna. Näkeepähän serkkupoikaakin nyt vähän useammin, kun naapureita kerta ollaan.. :) Tiina ja Ville on tulossa huomenna kyläilemään. On se ihanaa, että ihmiset viitsii käydä meillä kylässä. Välillä on oikeesti ihan mökkihöperö olo, kun ei oikein missään voi käydä. :( Eilen käytiin Itiksessä ja sekin PIENI kävely teki jo törkeen pahaa. Noh, tänään onneksi oon menossa fysioterapiaan. Toivon niin, että siitä nyt olis jotain apua. Voi, kunpa pystyiskin liikkumaan normaalisti. Tuolla on vielä ollu niin mahtavat ilmat, että olis ihanaa lähteä ihan vaikka vaan kävelylle! Jotenkin mua silti pelottaa, että ei sieltä niin suurta ja mullistavaa apua voi löytyä... No..taidanpa tässä tehdä pari leipää aamupalaksi ja sitten alkaa taas ihmettelemään miten sais ajan kulumaan. Palailen taas. Potkut mahasta teille kanssa ja pitäkää lippu korkealla. Mä yritän myös.
Mun on pitänyt taas miljoona kertaa kirjotella. Kerran sen teinkin, mutta kiitos tietokoneeni - se heitti koko VALMIIN tekstin johonkin hukkaan juuri ennen julkaisua. :( Nyt ovelana flikkana copypasteen kaikki wordiin sitä mukaa, kun kirjotan. Eipähän pääse hävöksiin. :) Täällä sitä tosissaan kovasti vauvaa ootellaan. Helmikuun lopulla oltiin murun kanssa rakenneultrassa ja selvishän se sukupuolikin sitten siellä. Pienenpieni poika siellä mahassa kovasti möyrii, jalkovälistä ei jäänyt pahemmin epäselvyyksiä. Ei meille, eikä kyllä kätilöllekkään! Lapsoset risti sitten vauvan heti Paavoksi. Itse Paavo Pesusienen mukaan. Yhtenä työnimenä siis se nyt. Kirkon kirjoihin tuo nimi tuskin pääsee. Nimen kanssa on vielä paljon pohdittavaa, ei juuri mitään ideoita vielä. Onneksi on aikaa miettiä. Ja pakkohan se tulokas on tsekkattava, onko se sitten Jorman vai Pentin näköinen. <3 Tää odotusaika ei ihan helppoa sitten muuten oo ollutkaan. Joskus kuukausi sitten alkoi ihan törkeet selkäkivut + liitoskivut ja niihin ei nyt mikään tunnu auttavan. Neuvolasta sain eilen lähetteen fysioterapiaan. Onneksi. Jos sieltä liikenis edes pientä apua. Tuo parasetamolikaan ei oikein oo paras lääke vaivoihin, stydimpiä ei sitten saakaan syödä. Saikulla oon nyt ollu pääsiäisestä asti ja tää kuukausi mennäänkin sitten saikutellen. Sitten onkin vuorossa kesäloma ja sitten jäänkin jo äippälomalle. Eli työnteko jäi nyt ainakin hetkeksi. Eipä vauvan syntymäänkään loppujenlopuksi ole enää kuin vajaa kolme kuukautta ja aika tuntuu menevän pirun nopeasti! Meillä on ollut onnea kaikkien hankintojen kanssa. Periaatteessa ainoa isompi hankinta on enää vaunut. Niihin tosin sitten uppoaakin pieni omaisuus. Pinnasänky saatiin tilaajalahjaksi, kun tilasin Vauva-lehden. Koottiin se jo tuossa hetki sitten. Pakko koittaa opettaa tuota kissaa ettei se kauheasti sinne menis. Muutamana yönä olenkin Ykän yllättänyt tyytyväisenä sieltä nukkumasta. Nopeastihan se sieltä lähtee, kun vähän komentaa. Parempi, kun nyt jo ennen Paavon tuloa oppis ettei ole kisun paikka olleskaan! Kissamme ei kuitenkaan ole ihan helpoimmasta päästä, liekö tullu kasvattajiinsa itsepäisyyden huomioonottaen. ;) Ollaan me tässä murun kanssakin pohdittu, että kuinka HIRMU paljon elämä tulee muuttumaan kun synnäriltä kotiudutaan pienen nyytin kanssa. Molemmat kyllä kovasti odotetaan suurta muutosta. Toki se herättää kaikenlaisia kummallisia pelkotiloja ja mietintöjä. Onhan se pirun suuri vastuu ottaa semmoisen pienen suloinen prinssin koko elämä omalle vastuulleen. Mitä jos musta ei vaan tulekaan hyvää äitiä tai jos en osaa hoitaa vauvaa..? Luulenpa, että nämä ajatukset tulee jossain vaiheessa kaikille esikoista odottaville. En siis taida olla yksin. Mutta kyllä kaikenlaisia asioita tulee pohdittua. Mistä sen tietää mitä vaava itkee, onko sillä nälkä vai liian kuuma.. Onko sillä ilmavaivoja vai vituttaako sitä muuten vaan. Haluaako se syliin vai pitäiskö sille laulaa. Väitetään, että äiti kyllä oppii tunnistamaan lapsensa eri itkut. Mutta entäs jos ei opikaan?! Olen kuullut myös semmosenkin sanonnan, että raskaus on naisille elämän parasta aikaa. Enpä kyllä tuotakaan allekirjoita. Kaikenlaisia juttuja ne ihmiset päästeleekin suustaan. Ja kaikelaisia juttuja sitä sanonnoiksi päätyykin. Mun mahakin on turvonnut ihan uusiin mittoihin. Kun mä katson alaspäin, en näe edes varpaitani. Näkyy ensin noi kaks palloa tossa ylempänä ja sitten toi isompi pallo niiden alla. Välillä tulee semmonen olo, että olen yhtä palloa koko tyttö. :) Ja toi pallohan tosta vaan kasvaa koko ajan. Sitten meidän Paavo on muutenkin osoittautunut oikeistolaiseksi. Se hengaa tuolla oikealla puolella mahaa välillä niin kovalla meiningillä, että oikea puoli mahasta on paljon isompi ja vasen on melkein tyhjä. On muuten hassun näköistä, kun selällään makaa. Mun napakin tuntuu olevan ihan väärässä paikassa nykyään. Neuvolassa eilen siitä puhelin, mutta normaaliahan tuokin tuntuu olevan että pikkunen työntää itsensä toiselle puolelle ihan siliteltäväksi. <3 Välillä tohon kylkeen ilmestyykin semmonen kova pallero, neuvolantäti meinas että se on pikku peppu kun siinä vasten kylkeä nojaa. Sitä mä aina taputtelen ja toivon kovasti, että toinen nyt tajuais sitä asentoaan vähän korjailla ettei mammalla olis niin tukalat oltavat. Vähemmästäkin sattuu selkään + muihin paikkoihin, kun toinen hengaa siinä hankalassa kohdassa. Oikea puoli se meinaan meikäläiselläkin vihottelee. Voihan se olla, että tuosta kun nyt vähän paremman asennon kaveri löytää niin meikäläsenkin kivut vähän helpottaa. :) Toivotaan näin! Käy vähän himassa aika vaan pitkäksi. Noi kivut kuitenkin rajottaa aika paljon tekemisiä ja mihinkään ei pysty lähtemäänkään. :( Optikollakin kävin pari kuukautta sitten ja silmälasithan sieltä pläjähti. Niitäkään en vielä oo hakenut, oottelen tän kuun loppuun vähän parempaa rahatilannetta ja käyn sitten. Eipä oo halpaa huvia tuo lasien ostokaan. Siksi on vähän hankalaa, kun ei oikein voi katsoa kauheesti leffoja/lukea - alkaa pää särkemään tosi helposti. Tää koneella olokaan ei kauheen pitkillä trykeillä onnistu.. On hirviästi huolia ihmisen elämässä! No ei. Hyvällä omallatunnolla voin kyllä sanoa eläväni elämäni onnellisinta aikaa rakkaiden ihmnisten seurassa. Kovasti odotan heinäkuuta ja pirpanaa pois masusta. Välillä toki tuntuu tuskaiselta ja epätoivoiselta kaikkien mielialanvaihteluiden ja kipujen keskellä, mutta heti kun saa murulta halin tai potkun mahasta niin johan olo paranee. <3 Rakastan niin mun elämäni miehiä. Nyt luulen kuitenkin, että on pakko mennä tiskaamaan. Oonpahan sitten ainakin jotain konkreettista saanut aikaseksi tän päivän aikana, niin ei murukaan luule että oon koko päivän ollu tekemättä mitään. ;) Koitan taas palailla. Aikaahan mulla tässä ainakin on, enemmän kun tarpeeksi. Tässä vielä pirpana helmikuun lopulla.. Tosin sillon vielä päälle 300 gramman möhkäleenä, nyt painelee jo hyvin tuolla kilon paremmalla puolella. :)
